TAMPEREEN RAITIOTIEALLIANSSI | VALOKUVAUS
Raitiotieallianssi rakentaa Tampereelle ratikkaa.
Olen kuluvan vuoden aikana alkanut ottaa valokuvia Tampereen Ratikalle.
Ottamiani valokuvia käytetään markkinoinnissa, nettisivuilla, tiedotteissa, yms.
Tavoitteenani on nostaa esiin sekä ratikan tekijöitä, että työmaiden vieressä kulkevia ihmisiä, tamperelaisia.
Ihmisiä ennen kaikkea.
SKAALA | HENKILÖSTÖKUVAUS
Otin Skaala IFN:lle yhtenäiset kuvat heidän työntekijöistään.
He olivat kaikki koolla Hyvinkäällä Hotelli Sveitsissä.
Yhteensä kuvatuksi tuli 52 eri henkilöä, valokuvaus soljui ketterästi eteenpäin.
Käytännön kannalta kaikista tärkein asia on iPad mistä kuvattavana oleva näkee suoraan oman kuvansa.
Pienet korjaukset on helppo tehdä molempien nähdessä kuva.
Kuvat haluttiin läpivalkoiselle taustalle, jotta niiden linja olisi keskenään yhtenäinen.
Kuvia on myös läpivalkoisella taustalla helppo ja siisti käyttää markkinoinnin eri tarkoituksissa.
DINOSAURUKSIA HEUREKASSA - NE ON ISOJA
Ne on myös hienoja.
Kävin ottamassa Heurekan dinosaurusnäyttelystä pressikuvia ja ihan vain tallentamassa näyttelyä Heurekan omiin arkistoihin. Näyttelyn esillepano oli älyttömän hienoa ja upeasti rakennettu kokonaisuus.
Ottamani kuva oli myös yhdessä hesarin dinosaurusnäyttely jutussa:
https://www.hs.fi/kaupunki/art-2000006048660.html
Tästä lisää ottamiani valokuvia heurekalle.
- Wille
MITÄ ON TUOTEKUVAUS?
Olen yrittäjä.
Tuotekuvaus on minulle hyvä ja luonnollinen keino auttaa yrittäjiä ja yrityksiä.
- Muuttuva maailma
- Kehitys
- Mitä on tuotekuvaus
- Inspiraatio
- Miksi
MUUTTUVA MAAILMA
Internet tuo tai vie mahdollisuuden, ihan miten itse haluat. Valokuvaajana huomaa hyvin muuttuvan maailman, internetin ja varsinkin sen käyttäjien jatkuva kehittyminen muokkaa kilpailua.
Kunhan nettikauppasi on toimiva, ei sijainnillasi ole merkitystä, paketit liikkuvat nopeasti minne tahansa. Me ihmiset osaamme surffailla netissä sujuvasti ja vertailla eri kauppoja, mutta mikä nostaa markkinoinnin ja etenkin kyvyn jakaa omaa tarinaa todella tärkeäksi?
Jokainen myyjä tuo äänensä kuuluviin omaa kanavaansa pitkin, omassa kuplasssaan voi olla todella suosittu ja tehdä hyvää myyntiä eikä sen kuplan ulkopuolella olevat tiedä välttämättä koko jutusta mitään yritystä/ihmistä. Instagram-stories on toisille hyvä ja luonnollinen tapa kertoa uutuuksia ja tarinoita, eivätkä toiset välttämättä tiedä edes mikä se on.
Monille kallis kivijalkaliike ei ole enää pakollinen. Ihmiset haluavat tehdä ostoksia silloin kun huvittaa, eikä aukioloaikojen mukaan. Säästyvät kulut voidaan käyttää esim. markkinointiin tai uusien asiakkaiden hankintaan.
Näiden asioiden kanssa moni "vanhanaikanen" kivijalka kipuilee, leikkuri on näiden kohdalla armoton. Naiivius on ainoa syy mikä estää ajattelemasta, etteikö kilpailu koventuisi vielä entisestään.
KEHITYS
Kehittyminen vaatii aina uusia ajatuksia, mielipiteitä, näkemyksiä, ärsykkeitä tai jotain sellaista mikä haastaa oman näkemyksen. Jo pelkästään itsensä haastaminen ja mukavuusalue olisi toisen kirjoituksen paikka. Kyllähän sen kaikki tietää, kuinka kivaa on pysytellä mukavuusalueella.
Onneksi valokuvaukset on lähes aina yhteistyötä. On todella hienoa, kun kuvauksien yhteydessä pääsee tapaamaan uusia ihmisiä ja kuulemaan heidän ajatuksiaan, visioita ja etenkin unelmia.
Sivussa pääsen myös jakamaan omaa näkemystäni asioista. Ajatukset törmäävät, ne sekoittuva ja parhaimmillaan lähtevät rakentamaan yhteisesti uutta.
Pitää osata muuttua ja varsinkin jalostua jatkuvan muutoksen mukana. En usko, että kenelläkään on helppoa, pitää hankkia ärsykkeiden kautta ahaa-elämys siitä,mitä kehittyminen ja eteenpäin meneminen on ja mitä se vaatii.
MITÄ TUOTEKUVAUS ON?
Kaupallisena valokuvaajana minun tehtäväni on tietenkin luoda eläviä kuvia asiakkailleni. Pähkinänkuoressa tuotekuvan idea on juuri tässä. Pitää luoda joskus jopa unohtumaton valokuva tuotteesta.
Tarkoitus on tehdä tuotteesta niin haluttava, että se auttaa tuotteen myynnissä.
Tuotehan voi käytännössä olla mikä tahansa; tavara, ihminen, ruoka, palvelu, tila... Parhaimmillaan se on notkea osa brändiä ja markkinointia kuin vartin jauhettu purkka.
Tuotekuvaus opettaa sitä kaikista tärkeintä eli valoa. Valon ymmärtäminen on se mikä auttaa luomaan kuviin fiiliksen. Aurinko joka paistaa pilvettömältä taivaalta luo kovan valon, maahan tulevalla varjolla on terävät reunat. Vastaavasti mikäli auringonvalo tulee pienenkin pilven läpi on se paljon pehmeämpää.
Harvoin tyhjästä uuden luominen onnistuu heti. Joskus tulee kaivettua syväkin kuoppa ja kestää hetken ennen kun huomaan nököttäväni siellä.
Näiden asioiden kanssa painiessani astuu esiin luovaprosessi, joka alussa on vain kaaos. On jonkun näköinen idea, mutta sen toteutustapa on vielä se mitä etsitään. Alkuun nämä yritykset ovat yleensä raakileita, huonoja tai vajaita, mutta monesti tekemisen kautta ajatukset lähtevät laukalle ja jalostumaan tiettyyn suuntaan.
Isoimmat onnistumiset syntyvät yleensä hetken spontaaniudesta tai jopa vahingosta. Kyky olla spontaani syntyy laitehallinan kautta. Oman laitteiston käyttöä pitää pystyä venyttämään, ettei aina vain tee sitä mitä vaaditaan vaan sen mihin pystyy.
Tämän mukana kulkee vahvasti inspiraatio. Sen iskiessä, osaatko toteuttaa sen mihin luovuutesi sinua vie?
INSPIRAATIO
Yritän vaalia inspiraatiotani, yritän luoda oikeita ärsykkeitä, eli tehdä oikeanlaista ilmapiiriä itselleni.
Luon tapoja. Tavat on näkymätön arkkitehtuuri, mistä ihminen rakentuu.
Joskus kuvaukset luistaa kuin herrasväen kengät hovin lattialla,mikä tekee siitä jo yksistään koukuttavaa.
Mitä enemmän sitä teen, sitä enemmän siitä opin. Ja mitä enemmän siitä opin, sitä enemmän siitä haluan oppia. Mun intohimo kuvaamiseen on isompi kuin koskaan aikasemmin.
Luovuus tuo mukanaan myös häpeän vaaran, työ punnitaan ja arvioidaan.
Silti luovuus pitää saada ulos, kuten tämän tekstin.
Sen pitää nähdä päivän valo, jotta voin jatkaa kevyemmin eteenpäin.
Voi tietenkin luulla, että minulla on ketunhäntä kainalossa kun sanon tämän, mutta lähes poikkeuksetta tuote myydään kuvalla. Oli se sitten valo- tai mielikuva.
Yleensä muut kertovat miten maailma on, mutta kamera kädessä voit kertoa minkälainen se sun mielestä on.
MIKSI?
Hyvä ja erittäin iso kysymys on tietenkin miksi?
Miettimisen arvoinen asia on aika, joka keskimäärin käytetään netissä yhden kuvan katsomiseen?
Se on keskimäärin n. 2-3 sekuntia. Se ei ole paljon. Se on itseasiassa todella vähän.
Tähän lisäksi vielä netin kuvamäärä, joka on loputon ja algoritmit jotka ohjaavat käyttäytymistä.
Jos yrityksen pitäisi tehdä yhdellä kuvalla vaikutus uuteen ihmiseen, niin onnistuisiko se?
Erottautuminen vaatii todella vahvan identiteetin, eikä sitä identiteettiä rakenneta sekunneissa, päivissä tai edes viikoissa. Se on pitkän linjauksen tulos missä valokuvat ovat keino vaikuttaa. Monen tilin tai sivun ongelma on harvakseltaan päivilteltävä some, se on yksi hyvä esimerkki siitä miten erottautuminen tuskin onnistuu.
Entäpä jos hyvällä valokuvalla tuon ajan saa tuplattua tai triplattua?
Entä jos katsoja jääkin katselemaan kuvaa ja se jää mieleen?
Ja siten algoritmitkin tajuaa tulevan asiakkaan tykkäävän siitä.
Siinä on minun tavoite, luoda jotain visuaalista mikä saa ihmiset katselemaan kuvia kauemmin, kiinnostumaan tuotteesta
Jotta tämä toteutuu, valokuvan pitää olla haluttava ja aiheuttaa reaktioita.
Ammattitaitoni avulla luon kohteelle lisäarvoa, tuotteiden kuvaus on tietyllä tavalla asiakaspalvelua.
Minä teen ja opiskelen tätä jatkuvasti sinun takiasi.
Valokuvaus on koukuttavaa. Mitä enemmän sitä teen, sitä enemmän siitä opin.
Ja mitä enemmän siitä opin, sitä enemmän siitä haluan oppia.
Olen valokuvannut työkseni kohta seitsemän vuotta, eikä koskaan aikasemmin minun intohimoni ole ollut suurempaa kuvausta kohtaan kuin mitä se on nyt.
PS.
Kun nissanissani on vikaa, en yritä korjata sitä itse. Vien sen korjaamolle.
En edes ajattele omien taitojeni, työkalujeni tai hermojeni riittävän auton korjaukseen.
Annan itselleni mielenrauhan sillä, että ne ketkä tietävät mitä tekevät, tekevät.
Kiitos, että luit!
- Wille
OLIN KÄVELYLLÄ JA NÄIN SANTTU-MATIAS ROUVALIN
Pyörittyään hetken yläpuolella se alkoi valmistautumaan laskeutumiseen. Emme tarkasti nähnyt minne se laskeutui, mutta lähdimme Wilhon kanssa etsimään tarkemmin minne Amurin yläpuolella pörrännyt Medi-heli laskeutui.
Löysimme helikopterin Amurin koulun pihasta, kävelimme Satakunnankadun kautta takaisin kotiin näin mainostaulussa kuvan mikä näytti tutulta. Sillä hetkellä en sitä muistanut, mutta seuraavan kerran kun näin saman valokuvan tajusin, että olin ottanut sen.
Syy miksi en heti tajunnut kuvaa omakseni oli kuvan rajaus. Tämä on mielestäni sitä hyvää kuvan käyttöä, siitä käytetty vain pieni osa, joka mielestäni sopii hyvin tarkoitukseensa.
Kuvaukset pidettiin ennen kesää ja tarkoituksena oli ottaa tulevan filharmonia cd:n kanteen valokuvia kapelimestari Santtu-Matias Rouvalista.
Monestikkaan en tiedä ihan tarkalleen mihin kaikkeen ottamiani valokuvia käytetään ja se on tietyllä tavalla vähän harmi, koska on kuitenkin kiva nähdä omia kuvia käytössä. Onneksi tämä valokuva osui mun silmiin.
Tästä pääsee filharmonian sivuille - https://tamperefilharmonia.fi/
KUVIA TAMPEREESTA 2018
Tuli otettua viime vuonna monta valokuvaa Tampereesta. Omasta mielestä jopa todella paljon, välillä tuntui, ettei ollut virtaa käsitellä niitä, vaan ne jumittuivat jonnekkin kovalevyjen syövereihin. Käy katsomassa vuoden 2018 kuvia.
@tamperekuvia on mun sivuprojekti missä yritän kuvata lähes päivittäin Tampereella sitä mitä minä näen.
Yritän kuvata mitä Tampere on; ihmisiä, katuja, taloja, valoja, värejä…
”Tamperekuvia on kutsumuksellista tyytymättömyyttä. Tyytymättömyyttä valokuviin kaupungeista. Kaupungit ovat täynnä ihmisiä, muotoja, värejä, tilanteita, hajuja, makuja. Silti kuvat kaupungeista näytettävät kuvat on melkein aina samanlaisia. Kamera kädessä näytän miten itse näen maailman. Helpointahan on olla samanlainen.”
PIHKA COLLECTION | VALOKUVAUS NETTISIVUILLE
Kenkäpaja Pihka on pieni ja idyllinen yritys vanhassa tehdasmiljöössä Tampereen kehräsaaressa.
Mainostoimisto Bananas teki uudet sivut Pihkalle, joihin allekirjoittanut otti valokuvat.
Tuotteista otettiin mainos- ja tuotekuvia verkkokauppaan. Kävin ottamassa fiiliskuvia myös Kehräsaaren liiketilasta.
Heti suunnittelupalaverin jälkeen alkoi sormet oikein syyhyämään, kun rupesi ideat lentämään. Valon, värin ja varjojen tasapainoa. Ajatuksen tasolla sytyn hulluuteen asti siitä, kun saa haastaa itseään ja käyttää osaamistaan, eikä vain suorita.
Kuten yleensäkin; luova prosessi on alkuun vain kaaos. Ideoita ja ajatuksia tulee ja menee. Banaani-Suvin kanssa lähdettiin miettimään minkälaisia valokuvia olisi mahdollista lähteä toteuttamaan.
Kuvien miettiminen oli yllättävän iso homma. Katselimme ja ideoimme todella paljon erilaisia kuvia, ja pikku hiljaa linja alkoi hahmottumaan. Aikaa pelkkään suunnitteluun meni pari-kolme viikkoa.
Tavoitteena oli lavastaa valokuvat aitoon ympäristöön, eli käytännössä saada valokuvat hienosäätöä vaille valmiiksi kameraan. Aitous oli tässä avainsana – aitoja kuvia aidolle käsityölle. Halusin myös nostaa esille valokuvauksen tärkeintä asiaa eli valoa. Valon paras kaverihan on varjo, haluttiin varjon toimivan ikään kuin liimana tuotteiden ja taustojen välillä.
Kun etukäteen katseltiin kuvia, huomattiin juurikin varjon olevan se, mistä erottaa aidon ja Photoshopatun valokuvan. Elävää varjoa ei saa feikattua.
Näin alkoi pikku hiljaa muotoutumaan yhteinen linja.
Kehräsaaressa kävin valokuvaamassa autenttisessa ympäristössä työntekoa, nahkaa, työkaluja ja fiilistä.
Tuotekuvia koruista, lompakoista, kengistä ja laukuista kuvasin studiossa; kahdella valolla valaistuja kuvia etu- ja takaviistosta. Tammelantorin taidekaupasta ostin valkoisia levyjä, joilla sai taustat ja alustat. Ne kuljettavat hyvin valoa ja näin ne vähentävät jälkityöstöä.
Pidän valoa valokuvauksessa niin tärkeänä asiana, että kannan lähes poikkeuksetta salamat mukana kuvauksiin.
Haluan itse luoda valon kuviin, tällöin pystyy vaikuttamaan ja pitämään langat käsissä.
Suosittelen lämpimästi käymään katsomassa Kenkäpajaa paikan päällä Kehräsaaressa.
Löydät sieltä hienojen tuotteiden lisäksi mahtavaa fiilistä, aitoa innostusta ja alansa ammattilaiset: Roosan, Maijan ja Sofian.
Käykää katsomassa uudet ja hienot Pihkan sivut!
Nyt kun vauhti on päällä, käy kurkkaan myös bananaksen sivut!
MARJAANA | HENKILÖKUVAUS
Valokuvauksessa on kaksi erittäin tärkeää asiaa. Valo ja kuvaus.
Marjaana Herlevi tarvitsi kuvia uusille nettisivuilleen, Mainostoimisto Bananas toteutti sivut.
Tarkoituksena oli tehdä yksinkertaisen selkeät sivut, toive oli myös, että Marjaanan katseen piti herättää kävijän huomio. Nettisivuille meneviin kuviin sopii yleensä hyvin läpi valkoinen tausta, se pitää sivut raikkaana.
Alapuolella on Behind the scene -kuva setistä millä otin Marjaanan valokuvat. Kuvan vasemmassa reunassa olevaa Umbrella Deep Whitea kokeiltiin, mutta ei käytetty. Boomijalustalla 40x60cm softbox läheltä kasvoja.
Tämmöisissä kuvauksissa tykkään käyttää pientä softboxia, se antaa kasvoille kovan, napakan ja kontrastikkaan valon. Itse tykkään vahvasta valosta, ja varsinkin valon mukana tuleva varjo on se mitä usein valokuviini haen. Mun mielestä valitsemani valo sopi Marjaanan kasvoille sopi oikein hienosti.
Kuvassa näkyvien mustien flägien tarkotus on katkoa takaa tuleva valo, eli yksinkertaisesti vain hallita valoja paremmin. Kun pystyy hallitsemaan kuvassa kaikea mitä siinä on, silloin siittä voi tehdä myös mieleisensä.
Alapuolella on kuvakaappaus lightroomista. Kuva on siis suoraan kamerasta.
Nikon D800
85mm
F/9 - 1 /160
Käy katsomassa Marjaanan sivut:
http://urataival.fi/
Tässä linkki Mainostoimisto Bananaksen sivuille:
www.bananas.fi
Jätä kommenttia.. :)
- Wille
BASSA COLLINA | TUOTEKUVAUS
Simppeleitä mutta toimivia tuotekuvia Bassa Collinan joustovöistä.
Valkotaustaisia kuvia käytetään todella usein nettikaupoissa.
Erittäin simppeli valinta, missä myytävä tuote nousee hyvin esiin.
Kuvat mitkä otan, tulee suoraan padille, mistä niitä on helppo asiakkaan kanssa katsella.
Mikäli tämmöinen bts -materiaali kiinnostaa niin seuraa mua instagramissa.
Ig storiesiin pistelen näitä aika usein mun tili on @wilnyy.
TAPOLA PUOLUKKAHILLO | TUOTEKUVAUS
Tapolan puolukkahilloon uusi etiketti, kuvana suhteellisen simppeli mutta tämä etiketti tulee pysymään vuosia ellei jopa vuosikymmeniä. Puolukkahillo + mustamakkara. Etiketin teki Mainostoimisto Bananas.
VALOKUVAUS NETTISIVUILLE | DISCENDUM
Valokuvasin Discendumin uudistettaville sivuille niin henkilöstö- kuin tilannekuvat.
Henkilöstökuviin toiveissa oli tumma tausta, samanlaisia mitä löytyy portfoliostani. Tarkoituksena oli välttää kuvapankkimaisia kuvia. Työntekijöitä toimistolla, aitoja ihmisiä, aidosti kuvattuina.
Discendumin uudistettaville nettisivuille valokuvat kuvattiin lokakuussa 2016. Yrityksen toimistot toimivat kuvauspaikkona ja niitä oli kaksi: Tampereella ja Oulussa.
Tykkään tehdä valokuvia tummalla tai käytännöstä mustalla taustalla. Pidän siitä miten kaikista tärkein, eli kuvattava nousee vahvasti pääosaan, kuten henkilökuvassa tarkoituskin.
Jotenkin se myös nostaa kuvattavan persoonaa esille. Tähän en kyllä pysty ihan aukottomasti ottamaan kantaa, koska harvoin tunnen kuvattavia etukäteen. Henkilökuvassa yritän saada kuvaan lämpimän fiiliksen, jotenkin kuvattava pitää saada avoimeksi. Ilmapiirin luominen kuvauksen ympärillä nousee tässä todella tärkeäksi.
Kaikista otettiin kuvat tällä idealla. Toiston takia en ihan kaikkia laittanut tähän, mutta loput löytyy Discendumin sivuilta.
Torstaina lokakuun 20. päivä hyppäsin aamu kahdeksan junaan tarkoituksena matkustaa Ouluun, valokuvaamaan toinen puolisko Discendumin henkilöstöstä. Kun juna ei nytkähtänytkään asemalta silloin kun piti, tuli viesti, junan myöhästyvän henkilövahingon takia.
Noin puolentoista tunnin paikallaan odottelun jälkeen alkoi kiskojen loputtoman tuntuinen kolina kantautumaan työskenlyhyttiinkin.Pienen empimisen jälkeen onnittelin itseäni päätöksestä ottaa läppäri mukaan, sain tehtyä töitä, kuunneltua musiikkia ja katseltua areenasta elokuvankin.
Lähetin viestiä olevani hieman myöhässä, mutta varsinaisesti se ei vaikuttanut millään tavalla päivän aikatauluun. Tuli todettua junan olevan ylivoimainen ykkönen kaupunkien välisessä matkustamisessa. Jälkeenpäin tuli aavistuksen uhrattua ajatuksia siihen, olisiko jokin muu matkustustapa ollut junaa parempi. Tuskin.
Olen jotenkin ajautunut kantamaan tavaraa mukanani kun olen menossa räpsyttämään lamppuja. Tässä kuvassa näkyy yksi yhdistelmä millä liikun. Rullalaukkuun mahtuu todella paljon tavaraa, tässä tapauksessa siellä oli kaikki jalustat, musta taustakangas ja softboxit. Mustassa repussa puolestaan kulkee salamat. Beigessä repussa kulkee läppäri, kamerat, linssit, yms. Studio kulkee aika näppärästi mukanani.
Yhteensä istuin junassa noin 11 tuntia, Oulussa olin noin kaksi ja puoli tuntia.
Kokonaisuudessa päivä oli erittäin miellyttävä, reissaamista, elokuvia, pitsaa ja tietenkin valokuvaamista.
Uudet kokemukset on hienoja.
AITO & PERSOONALLINEN | HENKILÖKUVAUS
Aitous. Sen sanoisin olevan tärkeintä, mitä yritän kuvattavasta saada irti. Valokuviini haluan tiettyä syvyyttä. Mun mielestä nykyään otetaan aika paljon ns. tyhjiä kuvia, missä tärkeintä on vain näyttää hyvältä. Valokuvattavana oleminen vaatii itseluottamusta, eikä ole helppoa olla kuvassa. Siksi onkin tärkeää saada hyvä fiilis kuvattavalle.
Kuvaustilanteessa myös kuvaajan pitää olla aidosti läsnä, avoin ja rehellinen. Niin kuin elämässä yleensäkin, myös valokuvauksessa todella iso osa kuvasta koostuu ihmisten välisestä kanssakäynnistä ja vuorovaikutuksesta. Miten tervehdit vaikkapa naapureitasi, miten puhut kaupassa, yms.: kaikki vaikuttaa. Luovuuden mukana tulee tiettyä häpeän pelkoa. Pitää uskaltaa heittäytyä, pitää olla valmiina uhrautumaan. Ikä on tässä tietynlainen tekijä myös. Kun aloin lähestymään kolmeakymmentä, mua alkoi kiinnostaan todella vähän mitä muut ajattele musta, ja yritän aina olla oma itseni. Tämän tapahtuessa musta tuli onnellisempi.
Itselleni huonoimmat kuvaukset on yleensä niitä, missä kuvattava ja kuvaustilanne ”menee ohi” ja tuntuu etten saanut otetta, eikä päästy samalle aaltopituudelle.
2 x Profoto B1
Profoto Umbrella Deep White L & Softbox 60x90cm + Grid
Nikon D800 + 50mm
F/9 - 1/160
ISO 100
Voit jättää kommenttia, kysyä kysymyksiä tai tietty jakaa..
- Wille
COMBI COOL & SAMI SELIÖ
Kävin valokuvaamassa OMAKOTI -messuilla, ne pidettiin myyrmäki-hallissa Vantaalla.
Valokuvasin Combi Coolin messuosastoa jossa oli mukana F1 veneiden maailmanmestari Sami Seliö.
Kuvat oli tarkoitus saada nettiin samaan aikaan kun messut aukesivat, se onnistui hienosti.
Tein kuvat heti valmiiksi ja lähetin ne Bananas-Jarnelle joka laittoi kuvat facebookkiin.
www.10syyta.fi
www.samiselio.com
www.bananas.fi
LEE FILTERS | MAISEMAKUVAUS
Päätin suhteellisen pitkän, noin vuoden pohdinnan jälkeen tilata Fimekosta ensimmäisen Lee Filterin. Simppelisti kerrottuna objektiivin eteen laitetaan pala lasia joka muokkaa kuvaa haluttuun suuntaan.
Ostin alkuun big stopperin ja yhden adaprtor ringin (67mm), joka sopii mun Sigma Art 35mm linssiin. tällä ajatuksella ajattelin alkaa reenaileen pitkiä valotusaikoja, siinä näen myös sytynkö tähän puuhaan vai en. Tässä on myös se syy minkä takia en ostanut tätä aikasemmin on, nämä ei kuitenkaan ihan mitään halvimpia ole, tärkee Olis ettei näitä ostele kaappiin pölyttyyn.
Kuten niin monesti internet on älyttömän hyvä tapa tutkia mitä on ostamassa. Enkä usko Muutenkaan, että olisin kuullut näistä Filttereistä Ilman Youtubea.
onneksi valokuvaustarvikkeita myyvät yritykset tekevät nykyään hienoja fiilisvideoita nettiin, tykkään varsinkin kun valokuvaajat itse kertovat eli mainostavat tuotteita. Ainakin omaan mieleeni se piirtelee Mukavia unelmia mikä helpottaa ostopäätöstä melkoisesti.
Tässä alapuolella on erittäin mukava video ja vieläpä törkeen hienoilla valokuvilla. Tästä videosta pompsahti heti ajatuksiin ulkomaan kuvausreissu.
Tämä video kiteyttää aika hyvin mitä näillä filttereillä tehdään.
Kahden lapsen isänä ei tietenkään pääse valokuvailemaan ihan koska haluaa, mutta nyt kun jalkapallokisat loppuivat niin iltoihin vapautui mukavasti lisää aikaa,
Onneksi asun Tampereen Amurissa, joten vettä on ainakin lähellä. Tammerkoski, näsijärvi ja pyhäjärvi, etukäteen olen miettinyt muutaman kohteen mihin menen testailemaan big stopperia.
Näidenkin tarkkoitus on tietenkin tuottaa hienoja valokuvia ja saada Valokuvaajat miettimään uusia ajatuksia ja näkökulmia. Slogan "inspiring professionals" On aika osuva.
Lee Filterin youtube kanavalla on ihan hyviä videoita tuotteiden käytöstä.
Melkoinen ero tuli kuvaan ilman filtteriä ja filtterillä.
Oikean puoleisessa kuvassa
F/ 14 - 150sek - ISO 100
TAMPEREEN PYRINTÖ 2014-2015
Uuden kauden suunnittelu on yleensä aika pitkä projekti. Varsinkin mestaruusvuoden jälkeen oli alkuun taas pieniä vaikeuksia siinä, mitä valokuvilla halutaan sanoa. Valokuvat on jo muutaman vuoden tehty tiukassa yhteistyössä Pyrinnön Vesa Kuokkalan ja Bananas-Janin kanssa.
Idea tuli siitä kun pyöriteltiin mitä voittaminen vaatii, kuinka paljon työtä tarvitsee tuloksien eteen tehdä, "Uusi kausi - työ jatkuu".
Damonin ja punaisen miehen kuvat syntyivät myös tällä idealla.
Anteron kuvia julkastiin myös tampereen McDonaldsien tarjottimissa, levikki oli n. 33000 kappaletta. Kuva otettiin pyynikin palloiluhallissa 24.6.2014
Tietenkin kun kyseessä on tampereen pyrintö niin fanit on todella tärkeitä, punainen mies suostui kolmanteen kuvaan.
Sopimuskuvia otettiin yhteensä viisi erilaista, kaikkissa oli identtiset valot.
Kahdella strippiboxilla poskiin ja naaman yläpuolelta beauty dish valkoisen diffuuseri sukan läpi.
35mm Art linssi + Nikon D800



