KOLME VINKKIÄ ALOITTELEVALLE VALOKUVAAJALLE


Kuten elämä, valokuvauskin on matka. Se on jatkuvaa oppimista erehdyksien ja onnistumisten kautta.
Minulla se ajatus lähti Helsingin Punavuoresta vuonna 2002. Vaikka siemen oli itämässä jo 90-luvun lopulla Amurin koulussa.
Nyt on vuosi 2020. Tämän hetkinen vaihe matkastani on nyt nähtävillä, tulevaisuus ei.

Ostin ensimmäisen järkkärini (Nikon D50) vuonna 2005. En välttämättä halua muistella ensimmäisiä kuviani, onneksi niistä on tultu eteenpäin. Sadat tuhannet ruudut vuosien varrella muuttaa ajatuksia, tosin, aika valitettavan hitaasti.

Muistan vaihtaneeni kameran kanssa pitkiä katseita ja miettineeni miten saisin sillä irti sen mitä ajattelen.
Muistan kameran katsoneen minua takaisin ja sanoneen “tässä on kaikki tarvittava, et tarvitse muuta.”
On alkanut tuntumaan, että tärkeintä taitaa ollakki se matka eikä se päämäärä.
Eikä tässäkään ole oikotietä onneen. Kamera käteen ja paljon kuvia.

  • KAMERA AINA VALMIINA
    Pidä kamerasi aina kuvaus valmiina. Koskaan ei tiedä kun inspiraatio iskee tai muuten vain pitää ottaa valokuva. Tämä vaatii tapojen luomista eli aina tapahtuu samat asiat. Ajan myötä ne tapahtuu automaattisesti. Kun tulet ottamasta valokuvia lataa kuvat suoraan koneellesi. Kun kuvat on koneella tyhjennä kortti ja laita se takaisin kameraan. Akut täynnä ja muistikortit tyhjänä.

    Monesti olen kävellyt kameran kanssa ulos ja huomannut hetken jälkeen että muistikortti voi täyttyä tai akku voi loppua. Myös yleinen töppääminen on kortin täyttyminen, eikä vanhat kuvat ole vielä koneella. Tilanne johtaa siihen jos haluaa ottaa yhden kuvan, pitää poistaa yksi.
    Olen myös kävellyt kameran kanssa ulos eikä siinä ole ollut ollenkaan muistikorttia. Silloin on myös puolityhmä tunne kun ei voi napsia kuvia.
    Enkä sano vieläkään olevani mikään täydellinen enkeli näiden suhteen. Myönnän kyllä parantuneeni.

    Vuosi 2007 New York. Lähdettiin hotellilta käymään kaupassa. Muistan vieläkin sen, kun katsoin sängyn päällä olevaa kameraani ja mietin jaksanko ottaa sitä mukaan. En jaksanut. Kävellessäni kauppaan yhden kulman takaa paljastui täydellinen hetki. Oli utuinen ilta, kulmakaupan valot loistivat, roskapusseja sikin sokin vanhempi mies istuskeli kulmalla poltellen tupakkaa. Siitä on jo yli kymmenen vuotta mutta muistan sen hyvin. Noin nuorena en olisi luultavasti saanut siitä kuvasta täydellistä, mutta tieto etten oman töpeksinnän jälkeen saanut edes yrittää on jäänyt kalvamaan. Silloin ei ollut älypuhelimet vielä muotia joten minulla ollut mitään kameraa. Se hetki meni niin sanotusti tunteisiin.

    Työkameraani (Nikon D850) minulla on kolme akkua ja kuusi muistikorttia, siitä ei saa loppua akku eikä korteista tila.
    Taskukameraani (Fujifilm X100F) minulla on yksi vara-akku, kameroihini menee samat muistikortit.

  • PARAS KAMERA ON SE MIKÄ SINULLA ON

    Sinulle paras kamera on se mikä sinulla on mukanasi. Se on kuvaajasta, ei kamerasta kiinni mitä sillä pystyy tekemään. Valokuvaus voi olla koukuttavaa, siitä oppii pikku hiljaa lisää joka näkyy parempina kuvina. Se kehitys aiheuttaa ihmisissä vauhtisokeutta, joka aiheuttaa tarvetta ostella koko ajan lisää kaiken maailman kilkkeitä, koska helposti ajattelee tarvitsevansa niitä. Kamerafirmat toki tiedostavat tämän ja tekevät toinen toistaan hienompia mainoksia jotteivat käyttäjien ostohousut vaan putoisi.

    Jos vain pystyt niin pohdi todella pitkään ja tarkasti minkä kamerasysteemin matkaan hyppäät. Muistan vieläkin miksi ostin Nikonin ensimmäiseksi kameraksi. Se sopi minun käteeni hyvin ja nikonissa säädöt saa vaihdettua etusormella ja peukulla. Sama pätee vieläkin, käytän niitä säätöjä joka kerta kun otan kuvia.

    Haaveet ja unelmat kalliista kameroista ja linsseistä tuskin lähtee ikinä. Aina jonkun aidan takana on ruoho vihreämpää. Kamerafirmat tarvitsevat myyntiä, siksi he kehittelevät tekevät uusia kameroita. Ihmiset ostavat kilkkeitä koska luulevat niiden parantavan heitä valokuvaajina.
    Toki on totta, että uudet tavarat tuovat hetkellisen inspiraation puuskan mutta isossa kuvassa mutta huiput tekevät jälkeä millä tahansa.

    Tärkeämpi kysymys on se minkälaista kameraa sinä tarvitset? Mitä sillä teet, minkälaisia linssejä tarvitset yms.
    Voit säästää kameransi elinkaarikustannuksissa tuhansia jos pystyt luomaan suunnitelman siitä minne tähtäät, mitä tarvitset ja koska.


    Nikon on tiettyihin hetkiin hieman liian painava, siksi minulla on taskukamerana Fujifilm X100F. Se on kevyt, mahtuu taskuuni, joten sitä on helppo pitää aina mukana. Siinä on kiinteälinssi eli ei voi vaihtaa linssiä. Silloin kun kamera pysyy muuttumattomana se pakottaa kehittämään omaa ajattelua.

  • OPETTELE KÄYTTÄMÄÄN KAMERAASI
    Opettele käyttämään kameraasi vaikka silmät kiinni. Tämä tuntuu tylsältä ja tyhmältä mutta käytännön tasolla tämä este kannattaa poistaa mahdollisimman aikaisin. M-asetukset päälle ja opettelet itse asetuksien säätämisen. Alkuun se voi tuntua raskaalta mutta se vain kannattaa tehdä. Tämä on iso askel sitä kohti että selviät tilanteesta kuin tilanteesta. Tämäkään kehitys ei tapahdu sormia napsauttamalla vaan tämäkin voi ottaa hetken aikaa. Kun osaat oikeasti säätää ja käyttää kameraasi eri tilanteissa, se ei rajoita sinun luovuuttasi tehdä kuvia. Monesti ihmisen mieli on vain se mikä luo rajoituksia inspiraation edessä.

    Olen monesti joutunut vetämään linssin laukustani ja kiireessä vaihtamaan sen ja jatkamaan kuvauksia. Hämyisessä tilassa pystyt luomaan tasaisen valotuksen salamalla pystyt tiputtamaan suljinaika pidemmäksi. Valokuvaajan tehtävä on luoda tai käyttää hyväkseen valoa. Valokuvauksessa on kaksi tärkeää asiaa ylitse muiden Valo ja kuvaus.

Tavoitteenani on inspiroida ja auttaa sinua kehittymään.

Jos haluat nähdä lisää tämän kaltaisia tekstejä?
Liity postituslistalleni niin saat tiedon sähköpostiisi heti kun olen julkaissut sen.

Enkä tietenkään lähetä mitään tyhmää spämmiä. En tykkää niistä itsekkään.

Kiitos, että luit!
Jätä viesti mikäli heräsi ajatuksia.


- Wille Nyyssönen


Wille Nyyssönen

Suomalainen valokuvaaja.
Commercial photographer From Finland.

http://www.willevalokuvaa.fi
Previous
Previous

MITÄ SE VAATII

Next
Next

MIVI KIDS | TUOTE- & MAINOSKUVAUS