Katuvalokuvausta Prahassa

Lähtiessäni Prahaan, Tsekin pääkaupunkiin kävin itseni kanssa pitkään pientä painia minkälaisia kuvia lähden ottamaan. Viimeksi Berliinissä keskityin kuvaamaan kaupungin tarjoamia muotoja. Innoituksena tässä toimi tietenkin DDR. Rakastan historiaa, varsinkin meidän lähihistoriaa. Sitähän riitti Berliinissä.


Tuoreena lentokoneesta, istuessani mustan taksin takapenkillä, katselin ikkunasta ja haistelin uuden kaupungin hajuja. Yritin miettiä mitä kaupunki haluaa minulle kertoa. Ennen matkaa, en tiennyt Prahasta oikeastaan mitään. Keskellä virtaa joki, vanha kaupunki, euroopan sydämessä. Paljon turisteja, sitten sen keksin. Valokuvaan ihmisiä ja ihmisien tekemiä tilanteita joita näen Prahassa.
 

WTN_5329.jpg
 
WTN_5246.jpg




Olen mun @tamperekuvia -projektini myötä olen taas innostunut ihmisten valokuvaamisesta, tämä on sille hyvä ja luontainen jatkumo. 

Ihmisten kuvaamisessa kaikista tärkeintä itselleni on (taas kerran) fiilis. Se, että antaako kuva mulle mitään tunnetta vai ei.

Tykkään itse vahvoista kontrasteista, muodoista ja salaperäisistä kuvista. Katuvalokuvauksessa ei mielestäni tekniikalla tai laitteistolla ole niin merkitystä. Vahvinpana nousee esille tilanne. Se että, kuvan hetki kantaa ihmisten muistissa mahdollisesti läpi vuosien.

 

 


Ihmisten valokuvaaminen on samalla helppoa ja vaikeeta. Tietty on tekninen suoritus, mikä pitää sisällään tarkennuksen, valotuksen säädöt. Tietty mikä linssi, mikä kamera ja tietty tärkein, eli koska painat nappia.

Kävin myöskin tsekkiläisen kubismin museossa nuoremman poikani Sulo Uljaan kanssa. Sulolle ei museosta paljoakaan tarttunut, hän otti kevyttä torkkua vaunuissa.

Ilmastointilaitteen hiljainen humina loi tunnelmaa. Kun tutkailimme kahden vanhemman japanilaisen miehen kanssa Tsekkiläistä kubismia.

Eri näköiset, kokoiset, ikäiset ihmiset keskenään uudessa paikassa, ihmettelemässä samoja näkymiä.
 

Siinä hiljaisuudessa mieleeni tuli taas kuinka (yksinkertaisen) samanlaisia me ihmiset olemme. Taidet, liikunta, historia, musiikki, ruoka, juoma, matkailua, moni asia meitä yhdistää.

Museoonkin eksyin sattumalta, onneksi. En osaa piirtää, muodot kiinnostavat. Ihmisiä kuvatessaan täytyy ymmärtää ihmistä. Voiko tuntemantonta ihmistä ymmärtää? Studiokuvissakin vaikeinta on saada pieni pala ihmistä kuvaan mukaan. PElkkä poseeraus, valot, muokkaus on helppoa. Tai nykyään muodissa oleva pierun haistelu -ilme

WTN_4998.jpg
WTN_5019-2.jpg

 

 

 

Monesti valokuvia otetaan samoissa paikoissa ja suurin osa niistä onkin ns. vain kuvia mitkä on otettu siellä. Valokuvasin paljon myös taloja, arkkitehtuuri kiinnostaa myös/luonnollisesti. Historia ja arkkitehtuuri kävellee mukavasti käsikädessä.Vielä joskus alan harjoittelemaan maalaamista! Taloja, muotoja, värejä, perspektiivejä, jotain.. Praha oli kaunis kaupunki. Paljon ehjiä kortteleita, ilmeisest historian saatossa ylilentäneet lentokoneet eivät ole liiemmin pudotelleet pommeja. Kaupungissa oli isoja paloja mitä ei autoille ole suunniltetu. Todella ahtaita ja idyllisiä kortteleita. Historiaa.

WTN_4952-2.jpg